tiistai 10. toukokuuta 2016

Kesäkesäkesä

Moikkamoi!
Meillä on viime päivät ollut aika härdelliä. Miehellä oli viime viikko kesälomaa, sattui sopivasti kesäkelitkin. Muutimme viikko sitten uuteen kotiin sataman lähelle. On riittänyt hommaa laatikoiden purkamisessa.. Nyt kuitenkin on melkein kaikki tavarat löytänyt paikkansa ja tuntuu kodilta. Rakastan asua täällä!
Viime viikolla tutustuttiin uuteen asuinalueeseen ja tehtiin koko perheen voimin pitkiä kävelylenkkejä auringon paisteessa, grillailtiin, kyläiltiin mummoloissa sekä käytiin Porvoon Vanhassakaupungissa. Ainiin ja tietenkin saunottiin!(meillä on nyt oma sauna :D)
Porvoossa säästä nauttimassa!
Meea kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia! Tänään aamulla nukuttiinkin melkein kahdeksaan asti, ilman yhtään herätystä yöllä. Meea on myös alkanut käkättelemään ihanasti hänelle hassutellessa.
Äitin auringonottoseuralaiset ❤️
 Äitienpäivää vietimme perheen kesken. Kävimme Meean isomummolla päivällä syömässä, mutta muuten olimme vain rauhassa kotona. Sain ensimmäisenä äitienpäivänäni lahjaksi Diorin hajuveden ja valkovuokkoja "Meealta".
Ihanaa kevättä kaikille! 😊